Niinkuin otsikostakin voi jo päätellä, kerroimme tulevalle isosiskolle hänen tulevasta pikkusisaruksestaan. Reaktio oli kyllä hyvin pitkälti juurikin se mitä arvelin ja pelkäsimme. Ensiksi hän oli ihan hiljaa. Ilmeestä näin kyllä että sisällä kiehuu. Kysyin että noh, onko syvältä ja hän vastasi että on. Sitten arvelin että mun olisi hyvä antaa tilaa isälle ja tyttärelle jutella lisää. Mies kyllä sanoi että hänen asema ei tule muuttumaan, ja että hän on edelleen yhtä tärkeä, jossei tärkein. Ei hirveämmin kommentoinut. Silloin sanoi vain ettei tuu kolmeen vuoteen käymään. No mä lähdin koiran kaa käymään kaupassa. Soitin kaupasta sit miehelle. Mies sanoi ettei tyttö ollut ihan ymmärtänyt sitä täysin kerralla. Oli kysynyt että olenko minä nyt siis jo raskaana. Sitten kun mies oli myöntävästi vastannut, oli neiti itku kurkussa mennyt pukemaan kenkiä ja lähtenyt bussi-pysäkille. Mies oli ensin mennyt perään mut mä sit sanoin että anna toisen mennä, yksin jokaisen täytyy noi asiat käydä läpi. Nyt on vaan vaikea tietää tarkalleen mistä syystä reaktio oli niin negatiivinen. Ei toki tykkää äidin puolen sisaruksistakaan. Mutta se johtunee luultavammin siitä että viimeisimmän sisaruksen jälkeen hänen äitinsä teki selvän jaon että isot lapset ja pienet lapset. Kiinnitti siis vähemmän huomiota tähän neitokaiseen ja hänen isoveljeen, enemmän kahteen nuorempaan. Se on niin väärin. Voi toki siis olla että nyt tyttö pelkää että isänsä tekee samalla tavalla, että kiinnittää vähemmän häneen huomiota. Myöhemmin tämä kolme vuotta vaihtui viiteen vuoteen. Tiedä sitten miten pitkään leppymiseen menee tällä kertaa. On näitä riitoja ennenkin ollut, vaikka tämä nyt ei mikään riita olekaan, on silti selkeästi pettynyt isäänsä ja muhun. Sinäänsä harmi koska ainahan sitä toivoisi että lapset syntyis onnelliseen perheeseen. Mut minkäs näille asioille voi.
Mitäköhän muuta sitä tästä päivästä kertois. Mies meni höntsäileen ekaa kertaa pariin viikkoon. Onnistu jossakin torjunnassa sitten loukkaamaan nivusensa. Nyt kävelee sitten todella vaivaisesti ja on tosi tosi kivulias. Sääliksi käypi, tiiän mitä se on kun on kivuliasta kävellä. Mut en usko että kotona voi tehä mitään revähdyksille. Harmi vain.
Mutta joo, joka tunti mun jännitys tiivistyy. 2 yötä, 1 vrk ultraan. Pian nähdään Papunen!!! <3
Huomiseen! ^u^
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti