Tämä viikko on sujunut hyvin, tätä päivää lukuunottamatta. Menin toissapäivänä sanomaan että tahtoisin kokea yhden aamuvuoron ja eilen mulle ilmoitettiin että sellaisen saan. En yhtään älynnyt että mun pitää nousta jo kello viisi aamulla että kerkeän töihin. Puoltoista tuntia mulla tässä kotona aina vierähtää ja puol tuntia varaan kävelyyn. Ennen mulle riitti tunti mutta nyt kun oon tosi tarkkana Thyroxinin kanssa ja odotan aina puolisen tuntia sen oton jälkeen ennen kuin syön, niin siihen kuluu aikaa. Sitten aamupalaan ja laittautumiseen, vaatteiden vaihtoon. Tykkään syödä aamupalan rauhassa.
Eilen kurssin ohjaaja kävi tuolla työssäoppimispaikassa, ja sain työpaikkaohjaajalta tosi paljon kehuja. Oli kivaa kun sai kuulla varmaan ekaa kertaa elämässä, työharkassa siis, olevansa oma-aloitteinen ja reipas. Aivan huippua! Ja nopea oppimaan ja vaikka ja mitä. Hymyilin kun kuuntelin, tuli tosi hyvä mieli. Kävin eilen aikaisin nukkumaan ja tosiaan herätyskello soi viideltä. Kirosin ääneen. Ei yhtään luonnistunut tuo aikaisin herääminen. Tuntui aivan kamalalta ja päähän sattui ja heräämisessä kesti. Kylmällä pumpulilapulla pyyhin silmiä eikä sekään vielä auttanut. Mutta sain itseni työpaikalle ajoissa, jopa vartti ennen aloitusta. Pääsin laittaan pullia ja muita leivoksia esille, sitten myös täyttämään sämpylöitä ja niiden esille laittoa. Kiva oli toimia kassalla ja antaa kokille vapaus tehdä kokin hommia, hänen ei tarvinnut koko aika rampata salin ja keittiön väliä. Pääsin myös tekeen ruokaisan salaatin lounaspöytään. Aivan hirmu kivaa oli päästä tekeen erilaisia hommia kuin yleensä, ja kotiinkin pääsin aikaisemmin. Kyllä väsytti kun pääsin kotiin. Nukuin päiväunetkin. Ja oikeastaan se mikä tästä päivästä teki hankalan, oli selkäkivut. Tänään on siis tosi vaikea päivä selän suhteen, lenkilläkin sattui.
Pojun tila alkaa vissiin käymään vähän ahtaaksi, ja liikkeet ovat vähentyneet. Tiesin että näin voi käydä, ja se on normaalia. Silti ahdistaa kun maha ei heilu samaan tahtiin kuin ennen. Hölmöä, eikö? Toisaalta on myös ikävä niitä liikkeitä mitä oli ennen kuin poika ylsi kylkiluihin. Nämä liikkeet on tämmösiä että hän lähinnä venyttää itseään, ei niinkään potki. Käsillä vähän nyrkkeilee välillä. Ei vissiin mahdu enää ottaan vauhtia potkuille. Doppleroinkin tosiaan pariin otteeseen tiistaina ja eilen aamulla kun huoletti. Että osaa ihminen olla hölmö. Tai sellanen paniikkipeppu. Ihan ärsyttää kun iskee huoli tämmösistä. Sykkeet on kyllä ihania kuunnella mutta ei niitäkään viittis kokoaika olla kuuntelemassa.
Mutta joo, en malttaisi odottaa kesäkuuta ja rakkaan näkemistä. Mies on vähän samoilla linjoilla. ^^
Kirjoittelen taas viikonloppuna.
