Mä nyt läväytän ihan ekaks tiskiin hyvät uutiset elikkäs mahtuu syntymään alakautta ongelmitta. Mun lantio kuulemma näyttää sirommalta kuin on. Hyvä niin.
Muuten ei ollutkaan niin kivaa. Ihan hölmöähän se on että mä näillä mun muutamilla tosi kivulialla supistuksilla toivoin että olis paikat olis edes pehmenneet. Eipä ollut, ei niin mitään edistystä. Ja jonkin sortin tulehduskin mulla kuulemma on. Yritin kysellä tarkemmin mutta en oikein saanut vastausta siihen että mikä tulehdus. Virtsa oli kuitenkin puhdas niin virtsatieinfektio se ei ainakaan ollut. Lisäksi lääkäri sanoi että vauva on vielä korkealla, mitä taas en usko koska hän ei edes kokeillut pään lokaatiota, paineli vain että missä tuntuu minimiehen peppendaarus ja jalat. Väläytteli poikkitilaakin vaikka neuvolakäynneillä on joka kerta ollut selkeä raivotarjonta. Myönsi kuitenkin että neukku on oikeassa asennosta, että hänenkin näppeihin tuntu olevan selkä oikealla ja jalat vasemmalla. Sitten kun halusin tietää painoarvion niin sain vastauksen: On siro vauva kun sun sf-mitta vastaa rv31. Mä teenkin tolla tiedolla paljon. En silti aio rynnätä ostaan ykkösvaippoja, mies voi sitten hakee jos on oikeasti pieni poika. Eniten mua toki ärsytti se kun toitotti moneen otteeseen että ei tämä ole täältä tulossa ihan äkkiä. Ja toiseks eniten se kun en saanut kunnollisia ohjeita siihen miten toimia, jos käy sellainen ihme että vedet menee. Tai sain, voin lähteä sairaalaan normaalisti mutta mun täytyy olla makuuasennossa. Että mitteekä? En mä mitenkään voi olla makuuasennossa matkaa sairaalaan, ellen lähde paareilla. Mun on pakko ainakin mennä portaat alas ja kävellä synnärille. Jos napanuora luiskahtaa siinä vaiheessa niin minkä mä voin asialle? No jos tämmönen ihme käy niin kysynpä synnäriltä sitten ohjeet että mitä tehdä. Mä itse haaveilen rauhallisesta lähdöstä synnärille.
Kieltämättä lääkärin puheista tuli sellainen olo että joudun kittuuttaan yliajallakin vielä kun jaksoi jauhaa sitä ettei ole tulossa. Kaippa mä sit viim. 28.6 pääsen tositoimiin. Oon ollu koko päivän itkuinen, itkin ekaa kertaa jo neuvolan aulassa pettymystä tilanteeseen. Sitten itkin sitä kun antibiootti on kallein mahdollinen eikä mulla ollut siihen varaa laittaa, vaan jouduin soittaan äidille. Sitten itkin sitä kun se ei kerryyttänyt omavastuuta ollenkaan. Ja myöhemmin sitä kun mies halusi eri kauppaan kuin minä ja jouduttiin käveleen eestaas vaikka mun selkään sattui. Joten, tästä voisi kuvitella että mä en meinaa enää jaksaa tätä raskautta. Pakko silti yrittää pysytellä hyvällä tuulella vaikka onkin nyt astetta vaikeampaa. Sain tänään kuitenkin siivottua tätä kämppää aika hyvin, kivuista huolimatta joten jotain hyvääkin olen tänään saanut aikaan.
Neukku oli mahtava ennen lääkäriä, ja lohdutteli painonnousunkin suhteen ettei se näy musta yhtään. Mulla meni nyt se 20 kg rikki. Eli ennen raskautta painoin 47 kg ja nyt painan 67 kg. Ei sillee läski olo tahi mittään. Saakeli että sekin ottaa päähän. Mutta jos se tästä. Verenpaineet oli nyt ihan hyvät, kahteen kertaan tosin otettiin jälleen. Mutta tässä teille mittauksia.
RR: 112/84 (114/74)
Paino: 67 kg (64 kg)
Muutos per viikko: +1166 g (+490)
Sf-mitta: 31 (29,5)
Sykkeet kuunneltiin mutta ei merkattu näköjään ylös. Sf-mittakin mun piti tihrustaa käyrästä. Hieno lääkäri. Onneksi sain seuraavan neuvola-ajan jo ensi keskiviikolle, ja voin neukulta kysellä tarkempia tietoja ja jos se lääkäri olis mun tietoihin tarkemmin kirjannut juttuja kuin kerto mulle tai kirjasi korttiin. Oon aika tajuttoman väsynyt nyt mutta tekisi mieli kattoa joku leffa että saisi ajatukset muualle. En halua kokoajan miettiä että ollaanko juhannuksenakin vielä yhtenä kappaleena. Tuun muutoin vielä hulluksi itteni kans.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti