Tänään oli vähän kiukku päällä heti aamusta. Johtui varmasti jo eilen alkaneista vatsanpuruista mut silti ei oo kivaa kun kiukuttaa. Tuli sanaharkkaakin sit miehen kaa ja kaikkee ja heitin mm. tyhjän hammastahnatuubin täysii lattiaan ja kiroilin. Että tuotaaah. Jospa ei ihan äkkiä yhtä hankalia aamuja.
Lähdin sit käyttään koiraa koirapuistossa et saan vähä patoutunutta energiaa pois hältä. Siellä meni ihan hyvin, heittelin palloa niinkuin aina koirapuistossa ja toinen juoksi ja hymyili vuorotellen. Sitten kun oltiin takaisin kämpällä niin enkö sit huomannu et koira ei ollu sellanen hymyilevä niinkuin yleensä ulkoilun jälkeen. Sit huomasin että hän nuolee tassua ja sit vasta veret matossa. Sit hän hyppäs sohvalle ja huomasin että molemmat etutassut on auki. Kun en tarkkaan tiennyt mistä on kyse, kaljapulloja en muistanut nähneeni mutta silti epäilin lasinsiruja. Yritin varovasti katsoa että miltä ne tassut näyttää mut veti ihan täysiä pois kokoajan eikä raaskittu pakottaa et jos vielä pahemmaksi menee. Tosi paljon arasti. No enkö mä sit joutunu eiliselle kahviseuralle soitteleen ja pyytään kyytiä kun appiukko on Thaimaassa. Onneks hänellä ei ollut mitään ja lupasi tulla heti. Vähän paketoin talouspaperilla ja erkkarilla tassuja kun en muutakaan keksinyt. Soitin päivystykseen etukäteen. Olin siis ihan itkupaniikissa ja sekä äiti että kyyditsijä että myöskin päivystyksen hoitaja käski mun rauhottua. Yritin kyllä mut oli aika vaikeaa saada rauhotuttua.
Kun päästiin perille niin neitokainen punnittiin pitkästä aikaa. Oli muuten kevyempi kuin luulin. Vain reilut 24 kg. Sekarotusesta kun ei ihannepainoa ole sillain olemassa mutta luulin että kokonsa puolesta olis joku kolkyt kilonen. Mut kevyt neitokainenhan hän sitten on. Päästiin aika pian lääkärille, lääkäri kattoi tassuja mun avustuksella. Sanoi että kannusanturat on vereslihalla, ja että ei voi tikata mut on hoidettava muuten ja että tulehtuu todella helposti kuulemma tuollaiset. Hoitaja tuli sitten odottelun jälkeen sinne, häneltä kysyttiin että kuin voi käydä näin. Ja kuulemma jos jarruttaa esim liian lujaa tai jotain. Koskaan aiemmin ei oo käyny näin vaikka ollaan riehuttu mutta kai se pakkanen tässä tapauksessa teki lisähallaa.
Mies nosti tosiaan koiran hoitopöydälle ja hoitaja ohjeisti että mistä pidetään kiinni. Halusin viimeiseen asti välttää rauhottamisen ja jouduttiin pitään kii aika lujaa. Hoitsu trimmasi karvat anturoiden ympäriltä pois. Putsasi ja laitta Basibactii, haavataitokset, pehmikettä ja hienot vihreät päällissiteet. Niskaan hälle laitettiin pitkävaikutteista kipulääkettä ja antibioottia. Huomen aamulla olis sitten laitettava taas basibactii ja annettava antibiootti. Kipulääke ruuan yhteydessä aina. Ei se halpaa ollu ja äiti joutui pelastamaan mut koska ei mulla ole hätävararahastoa eläinlääkäriä varten ikinä vaikka pitäisi. Mutta nyt tiiän mitä varoa eikä tuu uutta reissua.
Kun tultiin kotiin olin ihan poikki. Olen kyllä ikuisesti kiitollinen siitä että tapasin ihmisen täältä päin joka suostui lähtemään kyyditseen tuosta vain. En tiedä miten kiittäisin tarpeeksi. Kuitenkin, tässä kuva potilaasta kun on jo paremmalla päällä.
Ehkäpä huomenna vähän rauhallisempi päivä sitten. Papunen kyllä on muistanut potkia ihan samaan tahtiin kuin joka päivä. Aikaisin aamusta hän herätti mut sarjapotkuihin jotka kohdistu napaan. Siis kieltämättä sitä jatkui viitisen minuuttia sitä hirveetä potkimista. Muutenkin hän aloittaa potkimisen aina kun oon nukahtamassa mut niihin oon jo tottunut, noi oli ihan tuntuvia ja sen takia havahduinkin niihin kesken unien. Oli varmaan hauskaa herättää äiti. Niinkuin on hauskaa myöskin aina rakkoa potkia, varsinkin jos äiti jonottaa kaupan kassalle, se on paras hetki leikkiä. Vähän tuntuu että mä kasvatan riiviöö mahassa. Saapi nähdä kuin pirupentu tuostakin tulee, toivottavasti kuitenkin helpompi kuin isosiskostaan. :D
Huomiseen! ^u^
^laitan tämän vaikka ei vielä noin iso vauva olekaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti